Keskiviikkona 11.10. istutettiin oppilaskunnan toimesta koulun piha-alueelle kaksi omenapuuta. Toivotaan, että ne menestyvät sekä saavat kasvaa rauhassa ja tulevaisuudessa saamme nauttia niiden tuottamia maukkaita antimia.

Torstaina 12.10. pidettiin oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajavaalit. Kaikki ehdokkaat saivat hyvin ääniä ja äänestys oli tiukka. Puheenjohtajaksi valittiin Emily Väkeväinen. Onnea Emilylle puheenjohtajan pestiin.

Kangasmetsän koulu
Yhteenveto

Sivustolla käytetään kolmannen osapuolen seurantatyökaluja kävijäseurantaan ja käyttäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää evästeistä [setting]asetuksista[/settings]. Sivustolla käytetään myös paikallisesti tallennettuja evästeitä jotka eivät tallenna käyttäjästä henkilökohtaisia käyttäjätietoja, mutta ne ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta.