Kangasmetsän koulun adventtihartaus

Kangasmetsän koulu kokoontui adventtihartauteen perjantaina 7.12. Järjestyissä oli mukana myös Kankaanpään seurakunta. Yhteisen hetken jälkeen luokissa vietetttiin pikkujouluja. Päivän aikana käytävällä tuli vastaan monta pientä tonttua. Tästä on hyvä aloittaa joulun odotus.

Lue lisää

Oppilaskunnan hallituksen uusi puheenjohtaja

TUOMAS RAJANIEMI OPPILASKUNNAN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA

Tuomas Rajaniemi valittiin Kangasmetsän koulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi valtaisalla äänimäärällä.
Tuomas on 6A-luokalla. Hän on positiivinen, iloinen, kiltti ja hänellä on halu huolehtia oppilaiden viihtyisyydestä koulussa. Tuomas haluaisi, että koulussa olisi erilaisia teemapäiviä, joiden suunnitteluun oppilaat pääsisivät itse mukaan.
Tuomas ajattelee, että viime vuoden väriviikko voisi olla mukava myös tänä vuonna.
Koko koulun yhteiset tempaukset olisivat kivoja. Se lisäisi yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja yhteishenkeä koulussa edelleen.
Teemapäivät voisivat olla liikunnallisia esim. turnaukset, yhteisen elokuvan katsominen ja diskon järjestäminen.
Kaikki ideat ovat tervetulleita!

Lue lisää

Harrastemessut

Liikuntakeskuksessa järjestettiin perjantaina 7.9.2018 Harrastemessut, joissa oli hyvin esillä Kankaanpään eri harrastusmahdollisuudet. Oppilaat kävivät koulupäivän aikana tutustumassa messuihin ja pääsivät kokeilemaan monia erilaisia juttuja mm. suunnistus- ja pesäpallorataa. Messut jatkuivat vielä lauantaina 8.9.2018.

Lue lisää

Kasvatus- ja kuntoutuskoira Nala

Koulussamme työskentelee pääasiassa tiistaisin ja keskiviikkoisin erityisluokanopettaja Sari Rajalan työparina 2-vuotias koiratyttönen Nala. Nala on rodultaan hovawart ja on ollut koulussamme jo liki kaksi lukuvuotta yhtenä päivänä viikossa. Nala on suorittanut Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Koira-avusteinen kasvatus ja kuntoutus -täydennyskoulutuksen. Koulutuksessa käsiteltiin mm. eri tapoja, miten koiraa voi käyttää apuna kasvatuksessa, koiran käyttäytymistä ja koulutusta sekä turvallisuus- ja hygieniaseikkoja, jotka pitää huomioida koiran tuomisessa työpaikalle. Keväällä 2018 Nala läpäisi Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n järjestämän soveltuvuuskokeen, jossa se todettiin sopivaksi koulutyöhön.

Koira-avusteisuus on viime vuosina kasvattanut suosiotaan valtavasti ja koiria käytetään paljon apuna esim. fysio- ja toimintaterapiassa, vanhainkodeissa sekä kouluissa. Tutkimusten mukaan sekä viime lukuvuoden kokemusten perusteella koiran läsnäolo luokassa rauhoittaa ilmapiiriä, vaikuttaa oppilaiden käyttäytymiseen positiivisesti ja motivoi oppilaita työskentelemään ahkerammin. Nala on ollut apuna mm. äidinkielen (sanaluokat, koiratarinat, lukukoirana) ja matikan tunneilla (mittaaminen, erilaiset pelit) sekä liikuntatunneilla. Joskus Nala on vaan odottanut omassa paikassaan, että oppilaat ovat aina tiettyyn tavoitteeseen tehtävissä päästyään saaneet käydä antamassa sille herkun.

Nalan kotiluokka on pienryhmä, mutta se on myös koko koulun käytettävissä tarpeen mukaan. Joskus se on myös välitunnilla kaikkien siliteltävänä ja halattavana ulkona. Nala on aina ulkona ja käytävillä sekä tarvittaessa luokassa kytkettynä. Allergiat ja mahdolliset koirapelot otetaan tietysti huomioon kaikessa toiminnassa.

Lue lisää

Uusi lukuvuosi alkaa

Kangasmetsän koulu aloittaa uuden lukuvuoden torstaina 9.8.2018 klo 9.15. Torstaina ja perjantaina koulupäivä oppilailla on klo 9.15 – 12.15. Maanantaista 13.8. lähtien on voimassa normaali lukujärjestys.

Perjantaina 10.8. on koululaisjumalanpalvelus Kankaanpään kirkossa.

Lue lisää

Hyvää kesää!

Kangasmetsän koulun väki toivottaa kaikille rentouttavaa kesäaikaa.
Samalla haluamme kiittää kaikkia yhteistyötahojamme kuluneen lukuvuoden aikana tehdystä yhteistyöstä.

Koulun kanslia on kiinni 25.6.-31.7.2018, muulloin auki klo 7.15-15.00.

Uusi lukuvuosi alkaa Kangasmetsän koulussa torstaina 9.08.2018 klo 9.

Lue lisää

Alakoulujen yleisurheilukilpailut

Alakoulujen yleisurheilukilpailut kisattiin keskiviikkona 30.5.2018 kauniissa kesäsäässä uuden uutukaisella urheilukentällä. Kisat sujuivat mainiosti ja mitaleita sateli Kangasmetsään runsaasti. Sukkulaviestissäkin jälleen pokaali napattiin 6A-luokan toimesta Kangasmetsään.
Tuloksia kisoista voit lukea alla olevasta linkistä.
Yu-kisat tulokset 30.5.2018

Lue lisää

Kevätjuhla Kankaanpään kirkossa

Kangasmetsän koulun kevätjuhlaa vietettiin Kankaanpään kirkossa tiistaina 29.5. Juhlan teemana oli ystävyys. Juhlassa kuultiin 5A-luokan mietteitä ystävyydestä, rehtorin puhe ja seurakunnan tervehdys sekä monta kaunista musiikkiesitystä. Juhlan aikana jaettiin vanhempainyhdistyksen lahjoittamat hymypatsaat kolmasluokkalaisille. Hymypatsaan saivat Mea Halminen 3A, Taavi Manner 3A ja Rami Anttila 3C. Juhlan lopussa jaettiin stipendit. Stipendejä saivat seuraavat oppilaat: Anni Haapasilta, Joonas Nurminen, Siiri Pein, Antti Männistö, Aleksandra Kawalec, Ida-Maria Perähannu, Veera Kuusisto, Rene Savolainen, Milla Kuusisto, Ilona Penkki, Mikko Koponen, Emilia Hiltunen ja Riku Santanen. Lopuksi kakkosluokkalaiset kukittivat kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset vanhempainyhdistyksen lahjoittamilla ruusuilla sekä laulettiin yhdessä Jäähyväiset- kappale. Juhla päättyi Suvivirteen.

Turvallista matkaa me toivotamme näin.
On aika purjeet nostaa ylöspäin.
Turvallista matkaa aalloilla elämän
kanssa hyvän ystävän.”

Lue lisää
Kangasmetsän koulu
Yhteenveto

Sivustolla käytetään kolmannen osapuolen seurantatyökaluja kävijäseurantaan ja käyttäkokemuksen parantamiseksi. Lue lisää evästeistä [setting]asetuksista[/settings]. Sivustolla käytetään myös paikallisesti tallennettuja evästeitä jotka eivät tallenna käyttäjästä henkilökohtaisia käyttäjätietoja, mutta ne ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta.